Enemmän kuin ulkonäkö
Valmennuksissa ja elämäntaparemonteissa lähtökohtana saattaa usein olla ulkonäköön tai painoon liittyvät tavoitteet. Tällaiset tavoitteet ovat ihan hyväksyttäviä ja ne voivat olla perusteltujakin, mutta huomion kiinnittäminen painolukemaan tai muutoksiin ulkoisessa olemuksessa on hyvin kapea näkökulma hyvinvointiin ja ihmiseen itseensä, ja saattaa ohjata sekä ajatukset että toiminnan harhapoluille.
Keho todellakin on paljon muutakin kuin ulkonäkö tai paino.
Kehon koetaan usein edustavan itseä, mutta samalla myös jotain muuta, ulkoa päin annettuja merkityksiä ja tulkintoja. Aina nämä kaksi eivät kohtaa.
Kahtiajako kehon ja mielen välillä arvottaa mielen kehon yläpuolelle, sitä tärkeämmäksi tai arvokkaammaksi. Samalla syntyy ongelmallinen kahtiajako sen suhteen, miten maailman todellisuudessa koemme ja miten siinä elämme. Elämme ja koemme kehomme kautta. Se ei ole irrallaan tietoisuudestamme tai mielestämme, eikä puhtaasti alisteinen niille. Kehollisuudessa yhdistyy kiehtovalla tavalla mieli ja keho, liha ja henki, subjekti ja objekti, kulttuuri ja luonto.
Käsityksemme ulkonäöstä, kauneudesta, naiseudesta ja mieheydestä, hyväksyttävistä olemisen tavoista ja muista yhdessä toimimisen pelisäännöistä muovautuvat aina suhteessa ympäristöömme. On selvää, että esimerkiksi mediakuvasto, kaupallinen dieetikulttuuri, fitnessbuumi ja monet muut asiat ympärillämme vaikuttavat käsityksiimme kauneudesta ja kehoihanteista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaikutus olisi puhtaasti yksisuuntainen, ja että yksittäinen ihminen on väistämättä sivustaseuraaja siinä, miten hänen kehoaan ja ulkonäköään tai niiden merkityksiä määritellään.
Keho tulee usein määritellyksi objektiksi. Se on tekemisen ja katseen kohde. Se voi myös olla oman tekemisen ja katseen kohde, eli objekti myös meille itsellemme. Näin voi käydä silloin, kun ulkoa tulevat paineet määrittävät omaa kokemusta omasta kehosta, sen arvosta tai siitä, miltä sen pitäisi näyttää. Siksi puhtaasti ulkoiset tavoitteet valmennuksissa tai oman hyvinvoinnin edistämisessä voivat olla toimimattomia.
Keho on eräänlainen rajapinta. Keho ei ole puhtaasti objekti, sillä se on väline ja paikka jonka kautta olemme maailmassa ja vuorovaikutuksesssa muiden kanssa. Se ei myöskään ole pelkkä toiminnan kohde, vaan aktiivisen neuvottelun, kohtaamisten ja merkitysten rakentamisen väline. Omaa kehoaan ei voi valita sen enempää kuin muitakaan ominaisuuksia itsessään. Sekä keho että sinä itse, persoonasi ja tietoisuutesi, ovat jo olemassa, ja ne ovat olemassa yhdessä.
Tyytymättömyys omaan kehoon ja ulkonäköön on varsin normaalia.
Jos siis olet joskus kokenut oman kehosi tai ulkonäkösi jollain tavoin vääränlaiseksi, et todellakaan ole yksin. Voidaan siis sanoa, että kehossasi ei ole mitään vikaa, ja tämä tuntemus on täysin normaali. Sen sijaan että keskitytään muuttamaan sitä, miltä keho näyttää, voidaan keskittyä muuttamaan sitä, miten siinä elämme, ja mitä sillä teemme. Kysymyksen asettelun ei tarvitse siis olla se, miltä keho näyttää, vaan mitä sillä voidaan tehdä.
Kehon ja kehollisuuden pelkistäminen vain ulkoisten vaikutusten kohteeksi ei tee oikeutta sille, millaiset mahdollisuudet yksilöllä on rakentaa omaa toimijuttaan ja identiteettiään oman kehonsa kautta. Toisaalta, myös toimijuus voi kaventaa mahdollisuuksia hyödyntää omaa kehoa rakentavalla tavalla oman identiteetin muodostamisessa. Esimerkiksi toistuva, pakonomainen laihduttaminen tai treenaaminen ovat itse asiassa äärimmäisen rajoittavia toimia.
Jos kehoa ei ajatella vain objektina jonka merkityksiä ja arvoa määritellään ulkoapäin, vaan rajapintana jossa tapahtuu jatkuvaa neuvottelua merkityksistä sekä tulkinnoista ja aktiivisena toimijuuden välineenä, keho ei enää pelkistykään vain visuaaliseen merkitykseensä ja arvoonsa. Siitä tulee sen sijaan eletty keho, jonka merkitys ja arvo on jotain paljon syvempää ja enemmän.
Miten tämä pitkä pohjustus sitten liittyy hyvinvointtiin tai valmennuksiin?
Koska emme luo tai neuvottele omaa identiteettiämme tai oman kehomme ja kehollisuutemme merkityksiä yksin, on tärkeää ympäröidä itsensä oikeilla vaikutteilla. On myös tärkeää, että emme odota tai hyväksy valmiita vastauksia siitä, miltä meidän pitäisi näyttää, tai mikä on meidän omalle hyvinvoinnillemme kaikkein parhaaksi. Omasta ympäristöstä voi saada tukea tai kapuloita rattaisiin. Valmennus ja valmentajakin voivat siis olla voimavaroja, tai sitten jotain ihan muuta. Hyvä valmentaja osaa ohjata ulkoisista tavoitteista kohti syvempiä ja laajempia merkityksiä ja tavoitteita, sekä laajentaa ja tukee asiakkaansa toimijuutta, ei rajoita sitä.
Anna
Lähteistä ja lisälukemisesta kiinnostuneille:
Budgeon, Shelley 2003: Identity as an Embodied Event. Body & Society, Vol. 9(1):35-55.
Parviainen, Jaana 2003: Kinaesthetic Empathy. Dialogua an Universalism. No. 11-12/2003.